Lauluoppilaiden kevätmatinea
Tervetuloa Laulaman lauluoppilaiden kevätmatineaan SU 26.4 klo 15.


Tarjoamme laulunopetusta kaiken tasoisille ja ikäisille laulusta kiinnostuneille! Meillä on myös mahdollista räätälöidä erilaisia kurssikokonaisuuksia yrityksille, kaveriryhmille, lauluryhmille sekä kuoroille joko meidän tiloissamme tai teidän. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä!
Meillä Laulamassa opettaa useita opettajia.
Laulaman laulunopetuksen tiimin muodostavat monipuolinen ja luova yhteisö
ammattilaisia pedagogeja, esiintyjiä ja monialaisia taiteilijoita.

Laulaman yksi perustajista. Hän työskentelee oopperalaulajana ja opettaa myös Metropolia Ammattikorkeakoulussa Musiikin tutkinnossa.

Esiintymiskouluttaja, puheäänen valmentaja, valtuutettu CVT-laulunopettaja, jolla on kokemusta esiintymisestä 30 vuoden ajalta sekä laulajana että show-taiteilijana.

Olga Harrison opiskelee laulupedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän opettaa suomeksi, englanniksi, venäjäksi ja espanjaksi. Opettamisen lisäksi hän esiintyy aktiivisesti ooppera- ja liedlaulajana.
Laulustudio Laulaman tilat sijaitsevat Töölössä osoitteessa Töölönkatu 29b aivan Kansallisoopperan naapurissa. Meillä on käytössämme kolme viihtyisää olohuonemaista ja tunnelmallista opetustilaa sekä yhteiset sosiaalitilat, jossa järjestämme mm. pienimuotoisia oppilaskonsertteja, ryhmäopetustunteja ja yritystunteja sekä kursseja.




Tervetuloa Laulaman lauluoppilaiden kevätmatineaan SU 26.4 klo 15.
Ystävänpäivän yhteislaulut Laulustudio Laulamassa LA 14.2 klo 14! 💕Tule ystäväsi kanssa laulamaan lauluja ystävyydestä ja rakkaudesta, tutustumaan tiloihimme ja opettajiimme sekä juomaan kuppi teetä!❤️
Osoite: Töölönkatu 29b
Tilaisuus on maksuton 💕
Tervetuloa laulutunneille osaavien opettajiemme oppiin!
Sieltä se itsevarmuus ja luottamus omaan instrumenttiin alkaa!
Laulamisiin!